*Kaupallinen yhteistyö |
Mitä tulee kun yhdistetään uudet kermaisemmat Skyrit, juustokakku
ja kuppikakut?
No, takuulla tämän kesän uusin ja mehevin superherkku!
Saitko kutsun mökille juhannuksen viettoon vai oletko
menossa keskikesän piknikille ja et vielä ole päättänyt mitä kivaa veisit
mukanasi?
Miten olisi vaikka Hunajaiset Skyr kuppikakut mehevällä
persikka sydämellä?
Maistoin uusia Skyrejä ensimmäisen kerran kun ne olivat
juuri tulleet keväällä kauppoihin.
Niistä tuli yksi minun suosikkituote heti ensi ”puraisulla”.
Tykästyin juurikin mukavan kermaiseen ja pehmeään makuun.
Monesti otan niitä töihin mukaan aamupalaksi ja välipaloiksi.
( Ps. en muuten edelleenkään osaa syödä sitä aamupalaa kotona ennen töihin
lähtöä. Ei vaan onnistu joten aamupala kulkee aina kassissa)
Vaikka uudet Skyrit tosiaan ovat maukkaita ihan
sellaisenaankin niin ne ovat myös loistavia kaikenlaisessa leivonnassa. Päässäni
alkoikin pyöriä monenmoisia ideoita, mutta yksi yli muiden oli halu yhdistää
New york cheesecake ja cupcakes käyttämällä täytteeseen tuorejuuston lisäksi näitä
uusia Skyrejä.
Pitää kyllä rehellisesti myöntää, että en ole ihan varma
koska viimeksi olisin leiponut jotain näin hyvää, joka on kaiken lisäksi täysin
viljatonta ja vähähiilihydraattista. Mahdoton yhtälö? Ei muuten ole J
Nämä kuppikakut on siis tosiaan leivottu täysin
viljattomasti mantelijauhoista joten ne sopivat hyvin myös keliaakikoille.
Käyttämällä sokerin sijasta kuumennuksen kestävää makeutusainetta näistä saa
erittäin vähähiilihydraattisia ja käyvät vaikka ketokarpinkin ruokavalioon. Itseasiassa sokeria käytin koko satsiin vain ainoastaan yhden desin ja sekin oli kookossokeria.
Mielestäni Skyrin makeus oli aivan riittävä vaikka siihen sekoitetaankin tässä maustamatonta tuorejuustoa mukaan. Kannattaa siis maistaa ja oman maun mukaan sitten tarvittaessa lisämakeuttaa vaikka tilkalla juoksevaa hunajaa yms.
Mielestäni Skyrin makeus oli aivan riittävä vaikka siihen sekoitetaankin tässä maustamatonta tuorejuustoa mukaan. Kannattaa siis maistaa ja oman maun mukaan sitten tarvittaessa lisämakeuttaa vaikka tilkalla juoksevaa hunajaa yms.
Postauksen lopussa on myös resepti vehnä- tai
gluteenittomista jauhoista tehtyihin kuppikakkuihin, joten jokaiselle jotakin….
Olkaapa hyvä.
Hunajaiset Skyr kuppikakut mehevällä persikka sydämellä
Noin 9 kpl.
Kuppikakkujen kuoret:
- 100g pehmeää voita
- 1 dl kookossokeria tai tavallista valkoista sokeria (erittäin vähähiilihydraattiseen versioon käyttämääsi kuumennuksen kestävää makeutusainetta pakkauksen muunto-ohjeen mukaan)
- 1 kananmuna
- 3 dl mantelijauhetta
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 kpl Skyr persikka a’ 170g
- 150g maustamatonta tuorejuustoa
- 1 kananmuna
- 3 tl sitruunamehua
- (tuoretta persikkaa kuutioina)
- 2 kpl Skyr hunaja- vanilja a’ 170g
- 200g maustamatonta tuorejuustoa
- 3 tl sitruunamehua
- tukevia muffini yms. leivosvuokia. Jos käytät tavallisia ohuita muffinivuokia niin tarvitset myös muffinipellin, jotta kuppikakut pysyvät muodossaan.
Tee näin:
Vatkaa pehmeä voi
ja sokeri keskenään.
Sekoita
mantelijauho ja leivinjauhe ja lisää kananmunan kanssa voi- sokeriseokseen
vatkaten.
Ota taikinasta
nokareita ja levitä esim. pikkulusikkaa apuna käyttäen vuokien pohjalle ja
reunoille.
Valmista täyte
sekoittamalla kaikki täyteen ainekset hyvin keskenään ja jaa täyte vuokiin. Lisää halutessasi vielä tuoreita persikkakuutioita.
Maista ja makeuta tarvittaessa vaikka tilkalla juoksevaa hunajaa.
Maista ja makeuta tarvittaessa vaikka tilkalla juoksevaa hunajaa.
Paista leivonnaisia
uunin alatasolla 160*C noin 35-40 min.
Anna
leivonnaisten jäähtyä hyvin ennen kuorruttamista
Tee kuorrutus
sekoittamalla kaikki kuorrutuksen aineet hyvin keskenään.
Maista ja makeuta tarvittaessa tilkalla juoksevaa hunajaa.
Maista ja makeuta tarvittaessa tilkalla juoksevaa hunajaa.
Pursota tai
nostele kuorrutusta reilusti leivonnaisten päälle.
Koristele persikkasiivulla tai tuoreilla marjoilla
Vinkki:
Jos viet
kuppikakut piknikeväiksi tai vaikkapa mökkituliaisiksi niin voit hyvin paistaa
leivonnaiset jo vaikka paria päivää aikaisemmin. Säilytä tiiviissä rasiassa
jääkaapissa ja kuorruta vasta paikan päällä.
Leivonnaisten maku vaan paranee ja mehevöityy kun saavat
päivän pari tekeytyä.
Jos nyt peljästyit, että tämä olisi jollain lailla vaikea
resepti niin se ei pidä paikkansa. Aikaa vievin osuus on paistaminen ja
tuskallisin odottaa kun ne jäähtyvät.
Varoitus: Nämä leivonnaiset todellakin vievät kielen mennessään!
Laiskan leipurin kikka kolmonen:
Jos haluat päästä vieläkin helpommalla niin tee
kuppikakkujen sijasta yksi piirakka.
Kuppikakkujen kuori vehnä- tai gluteenittomista jauhoista
- 150g voita
- 1 dl sokeria
- 1 kananmuna
- 3 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
- 1 tl leivinjauhetta
Valmistus, täyte ja kuorrutus samoin kuin ylempänä.
Uudet kermaisemmat Skyr’it erotat hieman pikarimaisesta
pakkauksesta. Uusinpana makuna nyt kookos. Ajattelin sitä kokeilla
mustikkapiirakan päälle.
Huom. Skyr’eistä löytyy myös täysin maustamaton versio jonka
voit itse tuunata oman makuiseksesi.
Kurkkaa kaikki Skyrin tuotteet klikkaamalla Tästä
Mukavaa ja toivottavasti sateetonta ja aurinkoista
juhannusta <3
*Kaupallinen yhteistyö
Skyr
Painele taikina pikkulusikalla vuuan pohjalle ja reunoille. |
Täytä leivokset Skyr persikka - tuorejuustoseoksella. Laitoin myös tuoretta persikkaa leivoksen pohjalle ja vielä täytteen päälle. |
Koristele valmiit leivokset vaikkapa persikkasiivulla tai tuoreilla marjoilla. |
Hunajaiset Skyr kuppikakut ovat ihanan meheviä ja vievät kielen mennessään. |
Aurinkoista kesää <3 |
3 kommenttia
Kuulostaa kyllä niin mielenkiintoiselta, että on pakko jossain vaiheessa kokeilla näitä! Ei olisi kyllä itselle tullut pieneen mieleenkään käyttää Skyriä näin :)
VastaaPoistaNo sittenhän tämä oli oikein onnistunut postaus! :) Mulla pää suorastaan pulppuaa ideoita kaikesta mihin näitä voisi käyttää. Ihan valmista rahkapiirakan tai -pullien täytettä kun sekoittaa joukkoon kananmunaa. Creme Brulee ja vadelmien kanssa muuten maistuu aivan taivaalliselta <3
PoistaHeissan viisaammat Skyrin käyttäjät! Onko ne kaikki makeutettu aspartaamilla, koska aina kun olen ottanut purkin käteeni kaupassa se on jäänyt keinomakeutusaineiden takia hyllylle.
VastaaPoista