Turkkilainen pasta - Hieman muunneltu versio

sunnuntai 26. tammikuuta 2025

 

Turkkilainen pasta

Turkkilainen pasta, joka tunnetaan myös nimellä kiymali makarna, on saanut viime aikoina valtavan suosion sosiaalisessa mediassa. Tämä trendikäs resepti on yksinkertaistettu versio perinteisestä turkkilaisesta mantista, ja se on tullut tunnetuksi erityisesti somevaikuttaja Anna Paulin kautta.


Pasta itsessään on yksi maailman vanhimmista ruoista, ja sen historia ulottuu tuhansien vuosien taakse. Vaikka Italiaa pidetään pastan syntypaikkana, Turkilla on myös merkittävä rooli pastan tuotannossa ja kulutuksessa. Turkissa pasta on ollut osa ruokakulttuuria jo vuosisatojen ajan, ja se on integroitu moniin perinteisiin ruokiin. Turkin pastateollisuus alkoi kasvaa merkittävästi 1900-luvun alussa, ja nykyään Turkki on yksi maailman suurimmista pastan tuottajista. Tässä siis tälläinen pieni Nice to Know -osuus.


No mutta, koska tunnetusti sorkin aina kaikkia perinteisiäkin reseptejä niin sorkeimpa tätäkin.

Kirsikkatomaatit selkeästi vaativat vähän suolaa, sokeria ja pippuria ... toki myös roiskauksen oliiviöljyä niskaansa.

Samoin jogurttikastike vaati hieman makeutta taittamaan happamuutta.

Yhdistelin myös pastan, jauhelihan ja voikastikkeen samaan pataan.

Sanoisin, että ei huono. Ei ollenkaan huono!

Tässä nyt ehkä enemmän sellainen syödään yhdessä perheen kanssa versio.

Oleppa hyvä <3


Ps. käytän jauhelihan maustamiseen myös grillausmaustetta ...  kyllä! Koska rakastan grillausmaustetta.



Turkkilainen Pasta - Tinskun keittiön versiona



Ainekset pastaan:

  • 500 g pastaa (esim. penne tai fusilli)
  • 400 g jauhelihaa 
  • 1 iso sipuli, hienonnettuna
  • 2 valkosipulinkynttä, murskattuna
  • 1 rkl grillausmaustetta
  • 1 tl juustokuminaa
  • 1 tl currya
  •  pippuria maun mukaan
  • 2 rkl tomaattipyreetä tai ketsuppia

Chilivoikastike:

  • 150 g voita
  • 1 tl chilihiutaleita
  • 2 tl savupaprikajauhetta


Jogurttikastike:

  • 200 g turkkilaista jogurttia
  • 3 valkosipulinkynttä, murskattuna
  • Ripaus suolaa
  • Ripaus pippuria
  • Ripaus sokeria


Valmistus:

  1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolatussa vedessä. Valuta ja jätä sivuun.
  2. Paista jauheliha: Kuumenna pannulla hieman öljyä ja paista jauheliha murumaiseksi. Lisää hienonnettu sipuli ja valkosipuli, ja jatka paistamista, kunnes sipuli on pehmeää.
  3. Mausta jauheliha: Lisää paprikajauhe, grllausmauste, juustokumina, pippuri ja tomaattipyree. Sekoita hyvin ja anna hautua muutaman minuutin ajan.
  4. Valmista chilivoikastike: Sulata voi pienessä kattilassa ja lisää chilihiutaleet ja savupaprika. Anna kiehahtaa nopeasti ja ota pois liedeltä.
  5. Yhdistä pasta, jauheliha ja chilivoikastike: Sekoita keitetty pasta jauhelihaseoksen ja chilivoikastikkeen kanssa.
  6. Valmista jogurttikastike: Sekoita turkkilainen jogurtti, murskatut valkosipulinkynnet, suola, pippuri ja sokeri keskenään.
  7. Valmista kirsikkatomaatit: Halkaise kirsikkatomaatit ja mausta ne ripauksella suolaa, sokeria, pippuria ja lorauksella oliiviöljyä.
  8. Kokoa annos: Annostele pasta lautasille. Lisää päälle jogurttikastiketta ja asettele maustetut kirsikkatomaatit jogurtin päälle. Ripottele tuoretta basilikaa.


Ihanaa alkavaa viikkoa

 


//tiina

Lähetä kommentti